Paistettua kalaa ja paahdetut juurekset tartar-kastikkeella

4 annosta
Vaikeusaste: helppo
Valmistusaika: 30 min aktiivinen / 50 min kokonaisaika
(soijaton, ei sisällä selleriä)

Via Kasvimaa Juuri & Juuri -sekoituksesta syntyy herkullinen illallinen, kun sen rinnalle paistaa kalaa ja tarjoilee tartar-kastikkeen kera. Kastikkeesta saa kevyemmän, jos majoneesin korvaa kermaviilillä. Kalan voi myös vaihtaa haluamaansa kasvisproteiiniin.

Ainekset

Paahdetut juurekset

1 kpl Via Kasvimaa Juuri & Juuri
2 rkl silputtua tuoretta persiljaa
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa

Paistettu kala

4 kpl kalafileetä (n. 150 g per/hlö), esimerkiksi turskaa
suolaa
öljyä
voita
mustapippuria

Tartar-kastike

1 maustekurkku
1 dl majoneesia
1 dl kermaviiliä
2 rkl tillisilppua
2 rkl silputtua ruohosipulia
2 rkl sitruunanmehua
1 rkl kokojyväsinappia
suolaa

Ohje

Sekoita majoneesi, kermaviili ja sinappi keskenään. Lisää silputtu kurkku ja yrtit. Mausta sitruunamehulla ja suolalla.

Paahda juurekset uunissa kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita kypsentämisen jälkeen juuresten joukkoon leikattua persiljaa, oliiviöljyä ja valkoviinietikkaa.

Mausta kalafileet suolalla. Lämmitä pannu kuumaksi, lisää öljy. Laita turska pannulle nahkapuoli alaspäin. Paista noin 2 minuuttia. Laske levyn lämpöä ja lisää pannulle voi. Käännä turska ja kypsennä vielä noin 2 minuuttia, mausta lopuksi mustapippurilla.

Tarjoile paahdetut juurekset tartarkastikkeen ja kalafileiden kera.